VÄÄRIN! Liian paljon niin Suomessa kuin globaalisti
ajatellaan mielenterveydestä häpeälliseen tai alentavaan sävyyn. Ei. Te ette
ole enkä minä ole yhteiskunnan häpeä!
Masennus on toki vain yksi sairaus useiden kymmenien
joukossa, mutta lienee myös yksi tunnetuimmista, siksi käytän sitä esimerkkinä.
Olkaa rehellisiä itsellenne, kun mietitte seuraavaksi; häpeättekö itseänne tai jotakuta
toista, jolla on jokin mielenterveydellinen sairaus?
Jos vastasit "kyllä", on aika yrittää
muuttaa/parantaa ajatusmaailmaa. Suomessa yksistään arviolta joka toinen
sairastaa masennusta jossain elämänvaiheessa joko tietoisesti tai tietämättään.
Olet siis voinut olla itsekin masentunut, vaikket välttämättä ole sitä
ymmärtänyt. Tärkeämpää on kuitenkin ymmärtää, että mielisairauksia potevat
kanssaihmiset ovat aivan tavallisia ihmisiä niin kuin te ja minä. Toisilla
sairaudet vain ovat vakavampia ja ilman hoitoa voivat aiheuttaa
yhteiskunnallisia häiriöitä. Pohjatotuus on kuitenkin se, että se voisit olla
juuri sinä, joka sairastaa tai sairastuu.
Vertauksellisesti kysyn, että tekeekö vaikka syövän, diabeteksen,
reuman tai flunssan sairastaminen teistä sen häpeällisempiä ihmisinä kuin
silloin, kun olette/olitte terve? Jos ei, miksi mielisairaus sitten tekisi?
Tai, jos tekee, niin miksi? Loppujen lopuksi tarvitaan oikea diagnoosi ja oikeanlaista
hoitoa. Ja kuka ikinä onkaan sairastanut mitään hiukankaan kevät-/syysflunssaa
vakavampaa, tietää ettei oikean diagnoosin tai hoidon saaminen ole aina yksinkertaista
tai helppoa. Onko se tällöin sairastuneen vika? Pysähtykää miettimään,
pohtimaan, miksi ajattelette nurjasti mielenterveydestä ja/tai
mielisairauksista, kiitos :)
Jos vastasit "en", hyvä sinulle! Olet oikealla
tiellä :) Nimittäin mielisairaudet ovat sairauksia siinä missä muutkin,
mielenterveys on vain vähemmän ymmärretty lääketieteen ala, joten tietoa ja
oikeanlaisia diagnooseja tai hoitomuotoja ei ole keritty, saati pystytty,
selvittämään niin runsaasti kuin muihin vakaviin sairauksiin. Ei pidä hävetä
itseään, koska sellainen asenne vain pahentaa sairautta/sairauksia. Kaikki
negatiivinen ajattelu ja suhtautuminen voi pahentaa oireita ja johtaa uusiin
vaivoihin.
Tiedän sen itse, kun ennätin salailla ja piilotella, pitää
ns. "normaali-ihmisen" kulissia yllä, melkein vuosikymmenen. Nyt en
enää pidä, enkä ole pitänyt muutamaan vuoteen ja voin paremmin kuin kertaakaan tuona
vuosikymmenen aikana! Tämäkin on hyvin henkilökohtainen kokemus itse
kenellekin, mutta totuuden hyväksyminen ja ymmärtäminen poisti hyvin painavan
ja stressaavan taakan harteiltani. En pelkää sanoa, että olen masentunut,
paniikkihäiriöinen ja sosiaalikammoinen, jotka on diagnosoitu ja niihin on
asianmukainen hoito-ohjelma käynnissä. Olen hyvin taipuvainen negatiivisuuteen,
joten joudun taistelemaan päivittäin, jotten sorru morkkaamaan tai vähättelemään
itseäni, saati asetu nurkkaan surkuttelemaan kohtaloani. Opin koko ajan
pitämään enemmän positiivista virettä yllä ja se helpottaa monia oireitani
huomattavasti. Tähän on merkittävästi auttanut vertaistuki Varkauden
Mielituvalla.
Toki on hetkiä, päiviä tai jopa viikkoja, kun ei kerta
kaikkiaan jaksa taistella vastaan ja sulkeutuu. Silloin olisi hyvä ja tärkeää
pitää yllä sosiaalisuutta, joko perheen, kavereiden tai vertaistuen avulla,
jotta kierre ei pääse pahentamaan tilannetta niin vakavaksi, ettei enää nouse sängystä.
Jos ei muu auta, lääkärin apua tulisi jo hakea ennen kuin ollaan sängyssä
pitkät päivät, mutta viimeistään siinä vaiheessa.
Perheellisillä asiat ovat luultavimmin vaikeammin käsiteltävissä, varsinkin, jos on pieniä lapsia. Lapset eivät välttämättä ymmärrä mistä on kyse tai saattavat jopa hätääntyä. Tällaisissa asioissa kannattaa kääntyä asiantuntijoiden puoleen ja itse kukin ymmärtää perhettään parhaiten siinä, miten asioihin yleensä suhtaudutaan.
Perheellisillä asiat ovat luultavimmin vaikeammin käsiteltävissä, varsinkin, jos on pieniä lapsia. Lapset eivät välttämättä ymmärrä mistä on kyse tai saattavat jopa hätääntyä. Tällaisissa asioissa kannattaa kääntyä asiantuntijoiden puoleen ja itse kukin ymmärtää perhettään parhaiten siinä, miten asioihin yleensä suhtaudutaan.
Kaikesta huolimatta opetelkaa hyväksymään itsenne sellaisina kuin olette; ymmärtämään niin kehoanne kuin mieltännekin, sillä ne ovat teidän ainoanne. Älkääkä pelätkö puhua - sulkeutuminen vain stressaa ja stressi huonontaa koko elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pidä kommentit asiallisina, kiitos :)