Jatkoa itsemurha -aiheeseen. Jotta pysyt mukana, lue aiempi
"Elämään väsynyt - osa 1." ensin, kiitos. Päätin tehdä kirjoituksesta
kaksiosaisen pituuden vuoksi.
"Olin ruma, koska olin niin itsekäs", päätti
ensimmäisen osan. Tämän yksinkertaisen asian tajuaminen sisimpiä myöten on
ollut tämän hetkisen elämäni vaikeimpia asioita. Mikään ei voisi koskaan muuttua,
jollen minä itse muutu. Ja minä en itse muutu, jollen minä itse itseäni muuta.
Kävin läpi hyvin virtaviivaisesti elämääni, sitä mihin olin tyytyväinen ja
mihin tyytymätön, mitä häpesin, mistä olin ylpeä ja huomasin, että kaiken
kokemani kivun keskellä olin itse ollut yhtä nenäkäs ja arvosteleva muita
kohtaan kuin mistä olin muita halveksinut. Olin pitänyt itseäni parempana
ihmisenä kuin muita, mutta totuus oli, että olin ollut hyvinkin ruma ja ihan
yhtä huono ihminen. Pidin itseäni uhrina, alistuin ja häpesin.
Tänä päivänä taistelen omaa rumuuttani vastaan, jotta olisin
parempi ihminen kuin ennen. Jotta arvostaisin muita ihmisiä ihan yhtä paljon,
kuin aikoinaan olin arvostanut itseäni. Taistelen, jotten unohda opetusta,
jonka elämä on matkallaan antanut. Ja mikä tärkeintä - haluan elää. Haluan
nähdä ja kokea niissä määrin mihin niin psyykkiset, fyysiset kuin taloudelliset
resurssit itselläni riittävät.
Kuinka pääsin itsemurhan ajattelemisesta elämähaluiseksi?
Se vaati paljon raskasta työtä itseltä, uskallusta tutkia
sisimpäänsä ja ennen kaikkea rohkeutta luottaa toisiin ihmisiin. En olisi
selvinnyt näistä todella vaikeista vuosistani ilman perhettäni, ystäviäni ja
ammattiapua.
Lapsuuden ystäväni on ensimmäinen, joka lisäkseni on tiennyt
ongelmistani ja tukenut, sen minkä on voinut. Hän on ollut henkireikäni läpi
lapsuuden ja nuoruuden, vaikken sitä silloin ymmärtänyt. Tänäkin päivänä tuemme
toisiamme arjen haasteista läpi, vaikkemme enää ole yhtä läheisiä niin kuin
lapsina.
Nuorena aikuisena tutustuin harrastuksieni kautta internetin
välityksellä skotlantilaiseen ja hän on ollut siitä lähtien päivänsäde
elämässäni jo liki 10 vuotta. Hänen avullaan jaksoin vuoteen 2008 asti, mutta
sinä vuonna olisi tarvittu ihmettä suurempi mullistus etten olisi luhistunut
kasaan. Vielä tänä päivänäkin hän saa hymyn huulilleni ja antaa uutta toivoa
tuleviin huomisiin. Hän on toinen ystäväni, joka on alusta asti tiennyt
vaikeuksistani.
Kolmannen ystävän sain, joka alusta asti tiesi ongelmani,
kun vielä opiskelin korkeakoulussa (ennen lopettamista) ja näinä vaikeina
vuosina olemme asuneet yhdessä ns. huonetovereina, täysin kavereina. Ilman
hänen tukeaan niin taloudellisesti kuin psyykkisesti, en varmasti olisi
jaksanut puurtaa eteenpäin. Perhe tuki sen minkä pystyi, mutta heilläkin oli
vaikeaa, eikä minun pitkäaikainen asioiden peittely ollut omiaan auttamaan
tilannetta. Heillä kun ei ollut paljoakaan tietoa siitä, mitä mielessäni olin
käynyt läpi. Heidän on yhä vaikea uskoa kaikkea, nyt kun olen myöhempinä
vuosina kertonut.
Ammattiapua sain vasta vuonna 2012, kun päivystävä lääkäri
suositteli ja kirjoitti lähetteen psykiatrian puolelle. Tämän myötä aloin
ymmärtämään itseäni ihmisenä aivan uudella tavalla ja tulin rohkeammaksi.
Asioista keskusteleminen helpotti. Oli ok jutella vaikeista asioista, oli ok
olla heikko, eikä minun tarvinnut yrittää olla mitään sellaista mitä en ollut.
Olen luonnostani taipuvainen negatiiviseen, kyyniseen ajatteluun, johon
ammattilaisen kanssa keskustelu auttoi todella paljon. Myöhemmin olen
turvautunut vertaistukeen Mielituvan kautta. On hienoa voida keskustella
asioista muiden ihmisten kanssa, se auttaa ymmärtämään omia kokemuksia uusin
silmin. Monesti tulen huomanneeksi, että olen taas hössöttänyt turhasta tai
olen jaksanut paljon enemmän kuin kuvittelin jaksavani. Mikä parasta,
saadessani tukea itse, olen tukenut omalta osaltani myös muita.
Toivon, että ymmärrätte kuinka paljon erilaisia asioita
itsemurhaa ajattelevat voivat käydä läpi. Ja kuinka tärkeää läheisten ja
ammattilaisten tuki silloin on. Kaikki olemme yksilöitä, kestämme paineiden
alla eritavalla. Toiset jaksavat enemmän kuin toiset, mutta sen ei pitäisi
tarkoittaa, että heikompi on huonompi ihminen kuin vahva. Me olemme kaikki
arvokkaita, ainutlaatuisia.
Vaalikaamme siis elämää, sillä me saamme kokea sen vain kerran.
♥♥
VastaaPoista